Tasoitetyöt Helsinki ja pääkaupunkiseutu

 

Teemme tasoitetyöt Helsingin, Espoon, Porvoon, Sipoon, Vantaan ja Keravan alueella. Meillä on kokemusta ja osaamista ennen kaikkea seinien ja kattojen tasoitetöistä, mutta tarvittaessa teemme myös lattioiden tasoitetöitä. Me Maalaus Hellstenillä teemme tasoitustyöt tarkasti, laadukkaasti ja aikataulussa — sekä yksityisille että yritysasiakkaille. Erityisosaamistamme on ylitasoitus, jolla varmistetaan seinien ja kattojen sileä ja tasainen pinta ennen maalausta tai tapetointia. Palvelemme sekä yksityisasiakkaita että yrityksiä. 

Meiltä saatte tasoitetöiden lisäksi myös sisämaalauksen ja tapetoinnin palvelut, toteutamme mielellämme myös kokonaisvaltaiset huoneistoremontit pohjatöistä viimeisteltyyn lopputulokseen.

Ota yhteyttä tai pyydä tarjous!

Tasoitteella paikataan seinien ja katon kolhut

Tasoitetyöt ovat tarpeen silloin, kun elämä on jättänyt kolhunsa tilan seiniin ja kattoon. Esimerkiksi huonekaluja siirreltäessä pintoihin syntyy helposti kuoppia. Lisäksi taulujen ripustuskoukut ja -naulat saavat aikaan jälkiä, jotka kannattaa peittää ennen kuin seinään laitetaan uutta maalia tai tapettia. 

Huolellinen pohjatyö on tärkeä siistin ja kestävän lopputuloksen kannalta. Etenkin valoisissa tiloissa seinien ja kattojen pinnat vaativat erityistä huolellisuutta tasoitustyössä, sillä maalaus ei enää peitä mahdollisia epätasaisuuksia, naarmuja tai hiontajälkiä. Hyvä valaistus tuo pienimmätkin virheet näkyviin maalipinnan alta.

Tasoitetyöllä kestävä ja siisti pohja uudelle maalille ja tapetille 

Usein pintaan on tarpeen laittaa useampi tasoitekerta ennen maalausta tai tapetointia. Erityisesti katoissa tasoitetta saatetaan tarvita useampia kerroksia. Tasoitteen kannattaa antaa aina kuivua vähintään vuorokausi kutakin tasoitekertaa kohden ennen uuden tasoitekerroksen, maalin tai tapetin lisäämistä. Toisinaan katosta voi irrota vanhaa tasoitetta suurinakin laattoina. Tämä voi olla seurausta siitä, että vanhan tasoitteen päälle on maalattu väärällä maalityypillä tai että katossa on liian monta maalikerrosta. 

Palvelemme pääkaupunkiseudun alueella, kuten Helsingissä, Espoossa, Vantaalla sekä lähikunnissa.  Työskentelemme sekä yksityisasiakkaiden kotitalouksissa että yrityksissä, taloyhtiöissä ja urakointiprojekteissa. Yksityisasiakas, muistathan, että voit hakea tasoitetyön kustannuksista kotitalousvähennystä. 

Kun etsit taitavaa ja huolellista tasoitetöiden tekijää Helsingistä tai lähikunnista, ota meihin yhteyttä! 

Ota yhteyttä tai pyydä tarjous!

Mitä on tasoitus ja ylitasoitus?

Tasoitus tarkoittaa epätasaisuuksien, huokoisuuksien ja saumojen täyttämistä. Tavoitteena on luoda yhtenäinen ja sileä alusta. Ylitasoitus tehdään, kun halutaan erittäin hieno pinta – esimerkiksi pienten epätasaisuuksien hiominen ja viimeistelyrakenteet ennen pintakäsittelyä. Tämä vaihe voi olla kriittinen, kun tavoitellaan kaunista ja näyttävää pintaa maalatessa tai tapetoitaessa.

Remonttikohde ennen uutta tasoitetta.
Remonttikohde uuden tasoitteen jälkeen.

Miksi valita meidät 

Meillä on yli 20 vuoden kokemus maalaus- ja pintaremonttitöistä pääkaupunkiseudulla. Työmme perustuu tarkkuuteen, huolellisuuteen ja asiakaslähtöisyyteen – asiakkaamme saavat aina selkeän suunnitelman, kustannusarvion sekä laadukkaan jäljen. Käytämme vain soveltuvia materiaaleja ja tekniikoita, jotka varmistavat kestävän ja kauniin lopputuloksen. 

Näin tasoitetyö etenee

Tasoitetyöt ovat tärkeä vaihe onnistuneessa pintaremontissa. Huolellisesti tehdyt tasoitustyöt varmistavat, että seinä- ja kattopinnat ovat sileät ja valmiit maalaukseen tai muihin pintakäsittelyihin. Näin tasoitusprojekti etenee kanssamme:

1. Tarjouspyyntö

Tasoitetyö alkaa yhteydenotosta. Voit pyytää tarjouksen helposti verkkosivujen lomakkeella, sähköpostilla tai puhelimitse.

Kerro meille mahdollisimman tarkasti:

  • mitä tilaa tai pintoja halutaan tasoittaa

  • kohteen sijainti

  • työn laajuus

  • mahdollinen aikataulutoive

2. Kartoitus ja pintojen arviointi

Tarvittaessa sovimme kartoituskäynnin, jossa arvioimme kohteen paikan päällä. Kartoituksessa:

  • tarkistamme pintojen kunnon

  • arvioimme tarvittavat tasoitustyöt

  • mittaamme pinta-alat

  • käymme läpi työn toteutuksen

Näin voimme suunnitella työn toteutuksen mahdollisimman sujuvasti.

3. Selkeä tarjous

Kartoituksen jälkeen saat kirjallisen tarjouksen, joka sisältää:

  • työn sisällön ja työvaiheet

  • käytettävät materiaalit

  • työn hinnan

  • arvioidun aikataulun

Kun hyväksyt tarjouksen, sovimme työn aloitusajankohdan.

4. Työn valmistelu

Ennen tasoitustöiden aloitusta valmistelemme työtilan huolellisesti.

Valmisteluihin kuuluu esimerkiksi:

  • pintojen puhdistus

  • suojaukset

  • mahdolliset pohjatyöt

Huolellinen valmistelu varmistaa laadukkaan lopputuloksen.

5. Tasoitetyön toteutus

Varsinainen tasoitetyö tehdään vaiheittain:

  • pintojen esikäsittely

  • tasoitteen levitys

  • kuivuminen ja hionta

  • tarvittaessa useampi tasoitekerros

Työ tehdään huolellisesti, jotta lopputuloksena on tasainen ja sileä pinta seuraavia pintakäsittelyjä varten.

6. Lopputarkastus ja kohteen luovutus

Kun tasoitetyö on valmis, käymme työn yhdessä läpi ja varmistamme, että lopputulos on laadukas.

Luovutuksen yhteydessä:

  • tarkistamme työn jäljen

  • varmistamme asiakastyytyväisyyden

  • annamme tarvittaessa ohjeita jatkopintakäsittelyä varten

Tavoitteemme on, että pinnat ovat valmiit laadukkaaseen maalaukseen tai muuhun viimeistelyyn.